"Meillä oli vähän sosiaalista konstruktivismia, toimijaverkkoteoriaa ja rave-kokoonpanoja"
Miten sosiologit ja antropologit tutkivat päihteiden käyttöä?
Oletko lukenut artikkeleita siitä, miten tupakointi vaikuttaa muistiin?
Miten tämä tai tuo aine auttaa torjumaan masennusta, fyysistä kipua tai jopa syöpää?
Mitkä psykoaktiiviset aineet toimivat tehokkaasti kipulääkkeinä?
Tämä julkaisu käsittelee jotakin muuta.
Tässä julkaisussa on kyse siitä, millaisia lähestymistapoja yhteiskuntatieteilijät ja tutkijat tarjoavat laittomien psykoaktiivisten aineiden julkiseen rooliin. Heidän ajatuksensa ja teoriansa ovat usein intuition vastaisia, ja juuri siinä piilee niiden arvo: ne tarjoavat uusia näkemyksiä psykoaktiivisista aineista ja niiden toiminnasta nykyajan ihmisyhteisöissä.
Hylkäämme leimaavan lähestymistavan emmekä pelkistä kulutusta "riippuvuudeksi" tai "ongelmaksi", vaan esitämme ihmisten ja psykoaktiivisten aineiden välisen suhteen mahdollisten modaliteettien kirjona: hirviömäisyys, sosiaaliset vuorovaikutussuhteet ja "kiintymyssuhde".
Miten sosiologit ja antropologit tutkivat päihteiden käyttöä?
Oletko lukenut artikkeleita siitä, miten tupakointi vaikuttaa muistiin?
Miten tämä tai tuo aine auttaa torjumaan masennusta, fyysistä kipua tai jopa syöpää?
Mitkä psykoaktiiviset aineet toimivat tehokkaasti kipulääkkeinä?
Tämä julkaisu käsittelee jotakin muuta.
Tässä julkaisussa on kyse siitä, millaisia lähestymistapoja yhteiskuntatieteilijät ja tutkijat tarjoavat laittomien psykoaktiivisten aineiden julkiseen rooliin. Heidän ajatuksensa ja teoriansa ovat usein intuition vastaisia, ja juuri siinä piilee niiden arvo: ne tarjoavat uusia näkemyksiä psykoaktiivisista aineista ja niiden toiminnasta nykyajan ihmisyhteisöissä.
Hylkäämme leimaavan lähestymistavan emmekä pelkistä kulutusta "riippuvuudeksi" tai "ongelmaksi", vaan esitämme ihmisten ja psykoaktiivisten aineiden välisen suhteen mahdollisten modaliteettien kirjona: hirviömäisyys, sosiaaliset vuorovaikutussuhteet ja "kiintymyssuhde".
Päihteiden käyttäjien urat
Yksi nykyaikaisen huumetutkimuksen pääteoksista on Howard Beckerin Outsiders, joka on modernin sosiologian klassikko. Becker on aina keskittynyt yhteiskunnan syrjäytyneisiin ihmisiin ja sosiaalisiin ryhmiin: jazzmuusikoihin, mielenterveyspotilaisiin, pilvenpolttajiin. Viimeksi mainittuihin keskittyy Outsidersissa vain kaksi lukua, mutta ne kuuluvat nykyaikaisen huumesosiologian kiinnostavimpiin lukuihin.
Kannabiksen käyttäjien sosiaalisen uran analysoimiseksi Becker käyttää poikkeavan uran käsitettä. Itse uran käsite, joka on peräisin ammattitutkimuksesta, viittaa "ammatillisen järjestelmän sisällä työskentelevän yksilön tekemiin siirtymiin ammattiasemasta toiseen" .Tällaiset liikkeet määräytyvät uran edellytysten mukaan, eli "niiden tekijöiden mukaan, joista siirtyminen asemasta toiseen riippuu".
Beckerille on myös tärkeää, että urat voivat olla sekä "onnistuneita" että "epäonnistuneita"ja että yksilöt voivat omasta tahdostaan tai erilaisten olosuhteiden vuoksi keskeyttää tai jatkaa urakehitystään.
Yksi nykyaikaisen huumetutkimuksen pääteoksista on Howard Beckerin Outsiders, joka on modernin sosiologian klassikko. Becker on aina keskittynyt yhteiskunnan syrjäytyneisiin ihmisiin ja sosiaalisiin ryhmiin: jazzmuusikoihin, mielenterveyspotilaisiin, pilvenpolttajiin. Viimeksi mainittuihin keskittyy Outsidersissa vain kaksi lukua, mutta ne kuuluvat nykyaikaisen huumesosiologian kiinnostavimpiin lukuihin.
Kannabiksen käyttäjien sosiaalisen uran analysoimiseksi Becker käyttää poikkeavan uran käsitettä. Itse uran käsite, joka on peräisin ammattitutkimuksesta, viittaa "ammatillisen järjestelmän sisällä työskentelevän yksilön tekemiin siirtymiin ammattiasemasta toiseen" .Tällaiset liikkeet määräytyvät uran edellytysten mukaan, eli "niiden tekijöiden mukaan, joista siirtyminen asemasta toiseen riippuu".
Beckerille on myös tärkeää, että urat voivat olla sekä "onnistuneita" että "epäonnistuneita"ja että yksilöt voivat omasta tahdostaan tai erilaisten olosuhteiden vuoksi keskeyttää tai jatkaa urakehitystään.
Ulkopuoliset-teoksessa uran käsite siirretään ammatilliselta alueelta ja sitä sovelletaan yksilöiden sosiaalisiin polkuihin. Becker erottaa kaksi suurta sosiaalisten urien ryhmää: konformistit ja poikkeavat.
Konformistit rakentavat uria "normaaleista" ihmisistä, jotka vähitellen tottuvat yleisesti tunnustettuihin instituutioihin ja käyttäytymismuotoihin. Kuten ammatillisissa urissa, myös sosiaalisissa urissa yksi vaihe liittyy toiseen: ollakseen normaali ihmisen on valmistuttava koulusta, opiskeltava yliopistossa, hankittava työpaikka, mentävä naimisiin ja niin edelleen. Samalla ei voi joutua vankilaan, käyttää huumeita tai kärsiä mielenterveysongelmista.
Kuten Becker kirjoittaa: "Keskivertoihmisen ei pitäisi olla kiinnostunut huumeista, koska pelissä on paljon muutakin kuin välitön mielihyvä; hän saattaa uskoa, että hänen työpaikkansa, perheensä ja maineensa naapureidensa keskuudessa riippuvat siitä, että hän jatkaa kiusauksen välttämistä".
On kuitenkin ihmisiä, jotka onnistuvat jotenkin pysymään poissa tavanomaisen yhteiskunnan kahleista. Tällaisia ihmisiä tavanomainen yhteiskunta pitää poikkeavina.
Toisin kuin psykologiset ja sosiaaliset teoriat, joissa poikkeavuus nähdään jonkin yksilön sisäisen motivaation ilmentymänä, Becker esittää, että poikkeavuus on seurausta sosiaalisesta oppimisprosessista: yksilö oppii olemaan poikkeavien toimintojen ympärille järjestäytyneen alakulttuurin jäsen.
Konformistit rakentavat uria "normaaleista" ihmisistä, jotka vähitellen tottuvat yleisesti tunnustettuihin instituutioihin ja käyttäytymismuotoihin. Kuten ammatillisissa urissa, myös sosiaalisissa urissa yksi vaihe liittyy toiseen: ollakseen normaali ihmisen on valmistuttava koulusta, opiskeltava yliopistossa, hankittava työpaikka, mentävä naimisiin ja niin edelleen. Samalla ei voi joutua vankilaan, käyttää huumeita tai kärsiä mielenterveysongelmista.
Kuten Becker kirjoittaa: "Keskivertoihmisen ei pitäisi olla kiinnostunut huumeista, koska pelissä on paljon muutakin kuin välitön mielihyvä; hän saattaa uskoa, että hänen työpaikkansa, perheensä ja maineensa naapureidensa keskuudessa riippuvat siitä, että hän jatkaa kiusauksen välttämistä".
On kuitenkin ihmisiä, jotka onnistuvat jotenkin pysymään poissa tavanomaisen yhteiskunnan kahleista. Tällaisia ihmisiä tavanomainen yhteiskunta pitää poikkeavina.
Toisin kuin psykologiset ja sosiaaliset teoriat, joissa poikkeavuus nähdään jonkin yksilön sisäisen motivaation ilmentymänä, Becker esittää, että poikkeavuus on seurausta sosiaalisesta oppimisprosessista: yksilö oppii olemaan poikkeavien toimintojen ympärille järjestäytyneen alakulttuurin jäsen.
Esimerkiksi kannabiksenpolttajien uraan kuuluu kolme päävaihetta: "Tekniikan hallitseminen", "kyvyn hallitseminen havaita vaikutukset" ja "kyvyn hallitseminen nauttia vaikutuksista". Kukin näistä vaiheista vaatii harjoittelua, mutta siihen liittyy myös sosiaalista vuorovaikutusta ja aktiivista sitoutumista kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin - esimerkiksi keskustelemalla kokeneempien käyttäjien kanssa tai tutustumalla elokuviin ja kirjallisiin teoksiin, joissa kuvataan käyttöprosessia.
Kaiken kaikkiaantehtävä ei ole helppo, eivätkä kaikki onnistu siinä.Jokaisessa vaiheessa jokin voi mennä pieleen - ja sitten ura kuluttajana on ohi, kun päätät, ettei se ole sinua varten.
Kolmen perusvaiheen läpikäyminen on välttämätöntä mutta ei riittävää käyttäjän uralle. Yksilön on vielä opittava selviytymään niiden voimakkaiden sosiaalisen kontrollin voimien kanssa, jotka saavat kannabiksen käytön näyttämään epäviisaalta, moraalittomalta tai molemmilta.
Tärkeää tässä on se, että Beckerille poikkeavuudessa ei ole kyse itse tupakoinnista vaan siitä, miten muu yhteiskunta suhtautuu tähän toimintaan. Suurin haitta kannabiksen polttamisesta on nimenomaan yhteiskunnan ja lainvalvontaviranomaisten tuomitsevat asenteet.
"Sosiaalinen leimautuminen" voi johtaa ongelmiin työssä, perheessä, ystävien kanssa ja vaikuttaa yleisesti ottaen kielteisesti sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yksilön psykologiseen tilaan.
Lainvalvonnan puuttuessa asiaan tupakoitsija voi kärsiä huomattavia taloudellisia menetyksiä tai joutua kokonaan vankilaan.
Kaiken kaikkiaantehtävä ei ole helppo, eivätkä kaikki onnistu siinä.Jokaisessa vaiheessa jokin voi mennä pieleen - ja sitten ura kuluttajana on ohi, kun päätät, ettei se ole sinua varten.
Kolmen perusvaiheen läpikäyminen on välttämätöntä mutta ei riittävää käyttäjän uralle. Yksilön on vielä opittava selviytymään niiden voimakkaiden sosiaalisen kontrollin voimien kanssa, jotka saavat kannabiksen käytön näyttämään epäviisaalta, moraalittomalta tai molemmilta.
Tärkeää tässä on se, että Beckerille poikkeavuudessa ei ole kyse itse tupakoinnista vaan siitä, miten muu yhteiskunta suhtautuu tähän toimintaan. Suurin haitta kannabiksen polttamisesta on nimenomaan yhteiskunnan ja lainvalvontaviranomaisten tuomitsevat asenteet.
"Sosiaalinen leimautuminen" voi johtaa ongelmiin työssä, perheessä, ystävien kanssa ja vaikuttaa yleisesti ottaen kielteisesti sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yksilön psykologiseen tilaan.
Lainvalvonnan puuttuessa asiaan tupakoitsija voi kärsiä huomattavia taloudellisia menetyksiä tai joutua kokonaan vankilaan.
Kohdekeskeinen kiintymyssuhde
Beckerin käsityksessä huumeiden käytöstä korostettiin prosessin sosiaalisia ja kulttuurisia komponentteja, kun taas itse päihteen toiminta joko jätettiin huomiotta tai sitä analysoitiin kulttuuristen ja sosiaalisten suhteiden prisman läpi.
Toisen lähestymistavan tarjoavat Antoni Hennion ja Emile Gomart teoksessa "A Sociology of Attachment:Music Amateurs, DrugUsers". Ranskalaiset sosiologit ehdottavat, että kulutuksen kohdetta itsessään tarkastellaan toimijana vuorovaikutusprosessissa ihmisten kanssa.
Hennion ja Gomart sekoittavat tutkimuksessaan musiikin ja päihderiippuvuuden. Ainoastaan he eivät puhu ihastumisesta vaan kiintymyksestä. Tällä sanalla (kiintymys) he kuvaavat monimutkaisia suhteita, jotka syntyvät yksilön ja hänen "kiintymyksensä" kohteen välille, olipa se sitten musiikkia tai samainen Mary Jane.
Ranskalaissosiologien mukaan, jotta jokin asia voisi "liikuttaa" ihmistä, on myös tehtävä kovasti töitä: läpäistävä tietty määrä sosiaalista koulutusta, kehitettävä makuaistiaan, aistejaan ja tunteitaan.
Kiintymys, josta Hennion ja Gomart puhuvat, edellyttää kuitenkin ainakin kahden toimijan läsnäoloa. Aine on nähtävä yhtä aktiivisena toimijana kulutusprosessissa kuin kuluttaja.
Inhimillisen toimijan on käytävä läpi joukko erityisiä tiloja (avoimuus, kärsivällisyys, vastaanottavaisuus, herkkyys), mutta vain antaakseen vetovoiman kohteen hallita itseään ja muuttaa itseään.
Beckerin käsityksessä huumeiden käytöstä korostettiin prosessin sosiaalisia ja kulttuurisia komponentteja, kun taas itse päihteen toiminta joko jätettiin huomiotta tai sitä analysoitiin kulttuuristen ja sosiaalisten suhteiden prisman läpi.
Toisen lähestymistavan tarjoavat Antoni Hennion ja Emile Gomart teoksessa "A Sociology of Attachment:Music Amateurs, DrugUsers". Ranskalaiset sosiologit ehdottavat, että kulutuksen kohdetta itsessään tarkastellaan toimijana vuorovaikutusprosessissa ihmisten kanssa.
Hennion ja Gomart sekoittavat tutkimuksessaan musiikin ja päihderiippuvuuden. Ainoastaan he eivät puhu ihastumisesta vaan kiintymyksestä. Tällä sanalla (kiintymys) he kuvaavat monimutkaisia suhteita, jotka syntyvät yksilön ja hänen "kiintymyksensä" kohteen välille, olipa se sitten musiikkia tai samainen Mary Jane.
Ranskalaissosiologien mukaan, jotta jokin asia voisi "liikuttaa" ihmistä, on myös tehtävä kovasti töitä: läpäistävä tietty määrä sosiaalista koulutusta, kehitettävä makuaistiaan, aistejaan ja tunteitaan.
Kiintymys, josta Hennion ja Gomart puhuvat, edellyttää kuitenkin ainakin kahden toimijan läsnäoloa. Aine on nähtävä yhtä aktiivisena toimijana kulutusprosessissa kuin kuluttaja.
Inhimillisen toimijan on käytävä läpi joukko erityisiä tiloja (avoimuus, kärsivällisyys, vastaanottavaisuus, herkkyys), mutta vain antaakseen vetovoiman kohteen hallita itseään ja muuttaa itseään.
Tämä valmistautuminen on välttämätöntä, jotta kiintymyksen kohde voi paljastua täydellisemmin. Huumeidenkäyttäjien ja musiikinystävien haastattelujen analyysi osoittaa, että molemmat pitävät subjektia aktiivisena toimijana vuorovaikutustilanteessa. Lisäksi subjekti voi "menettää itsensä" ja antaa psykoaktiivisen aineen hallita itseään.
Kiintymyssuhde osoittautuu siis monimutkaiseksi ja hauraaksi vuorovaikutussuhteeksi, jossa sekä kohde että henkilö yrittävät jatkuvasti sopeutua toisiinsa, joko muuttuen aktiivisemmiksi tai siirtyen passiivisempaan vaiheeseen.
Se on kuin klassinen romaani intohimoineen, petoksineen ja petoksineen, jossa aivan mikä tahansa loppu on mahdollinen. Juu, tämä on intiimein ja omalla suloisella tavallaan sosiologisin huumeiden käyttöön liittyvä tutkimus.
Huonoja puolia on se, että ranskalaiset tutkijat kiinnittävät vain vähän huomiota huumeiden mahdollisiin kielteisiin vaikutuksiin: perheen hajoamiseen, persoonallisuuden heikkenemiseen, terveysongelmiin, työpaikan menettämiseen, huonoon ruokahaluun, unihäiriöihin, ärtyneisyyteen, unohduksiin ja niin edelleen. Heidän artikkelinsa lukeminen saattaa johtaa väärään oletukseen, että huumeiden käyttö tuskin on ongelmallisempaa kuin lempimusiikin kuuntelu.
Kiintymyssuhde osoittautuu siis monimutkaiseksi ja hauraaksi vuorovaikutussuhteeksi, jossa sekä kohde että henkilö yrittävät jatkuvasti sopeutua toisiinsa, joko muuttuen aktiivisemmiksi tai siirtyen passiivisempaan vaiheeseen.
Se on kuin klassinen romaani intohimoineen, petoksineen ja petoksineen, jossa aivan mikä tahansa loppu on mahdollinen. Juu, tämä on intiimein ja omalla suloisella tavallaan sosiologisin huumeiden käyttöön liittyvä tutkimus.
Huonoja puolia on se, että ranskalaiset tutkijat kiinnittävät vain vähän huomiota huumeiden mahdollisiin kielteisiin vaikutuksiin: perheen hajoamiseen, persoonallisuuden heikkenemiseen, terveysongelmiin, työpaikan menettämiseen, huonoon ruokahaluun, unihäiriöihin, ärtyneisyyteen, unohduksiin ja niin edelleen. Heidän artikkelinsa lukeminen saattaa johtaa väärään oletukseen, että huumeiden käyttö tuskin on ongelmallisempaa kuin lempimusiikin kuuntelu.
Rave Monster
Psykoaktiiviset aineet ja musiikki yhdistyvät toisessa erittäin mielenkiintoisessa ja teoreettisesti merkittävässä tutkimuksessa - "An assemblage of desire, drugs and techno // J. Fitzgerald". Kyseessä on postmoderni antropologi, joka on varustautunut useilla DJ:iden, promoottoreiden ja ravereiden haastatteluilla sekä koko vuoden kestäneillä etnografisilla havainnoilla laillisissa ja laittomissa raveissa Melbournessa.
Fitzgerald näkee rave-kulttuurin translokaalisena ja tilannesidonnaisena heimona, joka vaipuu viikonloppuisin jumalaton "urbaaniin" ekstaasiin ja valitsee hylättyjä tehdaskiinteistöjä tai klubeja likaisen kultin harjoittamiseen. Huumeet ovat useimmissa tapauksissa yksi ravejen keskeisistä elementeistä.
Fitzgeraldin mukaan huumeilla voi raveissa olla useita tehtäviä ja samanaikaisesti.
Ensinnäkin ne saavat aikaan juuri sen ekstaasin, joka leviää raveissa kollektiivisen ruumiin läpi, yhdistää tämän ruumiin, asettaa sen jännityksen ja herkkyyden.
Toiseksi huumeet toimivat eräänlaisena välittäjänä ravelin kehon ja ympäristön, erityisesti musiikin, välillä.
Monet ravelit kuvaavat kokemuksiaan päihteiden vaikutuksen alaisena täydellisenä sulautumisena musiikkiin, liukenemisena siihen, jolloin kehosta tulee vain rytmin jatke, sen ruumiillistuma. Tanssi-musiikki-huume on rave-kokoonpanon perusakseli. Juju on kuitenkin siinä, että lähes samoista peruskomponenteista kootaan joka kerta ainutlaatuisia tilanteita.
Psykoaktiiviset aineet ja musiikki yhdistyvät toisessa erittäin mielenkiintoisessa ja teoreettisesti merkittävässä tutkimuksessa - "An assemblage of desire, drugs and techno // J. Fitzgerald". Kyseessä on postmoderni antropologi, joka on varustautunut useilla DJ:iden, promoottoreiden ja ravereiden haastatteluilla sekä koko vuoden kestäneillä etnografisilla havainnoilla laillisissa ja laittomissa raveissa Melbournessa.
Fitzgerald näkee rave-kulttuurin translokaalisena ja tilannesidonnaisena heimona, joka vaipuu viikonloppuisin jumalaton "urbaaniin" ekstaasiin ja valitsee hylättyjä tehdaskiinteistöjä tai klubeja likaisen kultin harjoittamiseen. Huumeet ovat useimmissa tapauksissa yksi ravejen keskeisistä elementeistä.
Fitzgeraldin mukaan huumeilla voi raveissa olla useita tehtäviä ja samanaikaisesti.
Ensinnäkin ne saavat aikaan juuri sen ekstaasin, joka leviää raveissa kollektiivisen ruumiin läpi, yhdistää tämän ruumiin, asettaa sen jännityksen ja herkkyyden.
Toiseksi huumeet toimivat eräänlaisena välittäjänä ravelin kehon ja ympäristön, erityisesti musiikin, välillä.
Monet ravelit kuvaavat kokemuksiaan päihteiden vaikutuksen alaisena täydellisenä sulautumisena musiikkiin, liukenemisena siihen, jolloin kehosta tulee vain rytmin jatke, sen ruumiillistuma. Tanssi-musiikki-huume on rave-kokoonpanon perusakseli. Juju on kuitenkin siinä, että lähes samoista peruskomponenteista kootaan joka kerta ainutlaatuisia tilanteita.
Huumeiden toinen tehtävä on tuottaa "hirviömäisyyttä" eli sellaisia negatiivisia tiloja ja tilanteita, jotka myös osana ravea asettavat sen synkän rajan.
Puhutaan yliannostuksista ja badtripeistä, joiden seurauksena raverin keho muuttuu täysin hallitsemattoman ja toimimattoman "hirviön" kehoksi.
Tämä hirviömäisyys, joka ei ensi silmäyksellä näytä kuuluvan rave-kulttuuriin, voidaan nähdä sen konstitutiivisena elementtinä, elementtinä, joka tuo mukanaan arvaamattomuutta ja uutuutta, jonka kautta raveilla on aina mahdollisuus muuttua joksikin muuksi.
Puhutaan yliannostuksista ja badtripeistä, joiden seurauksena raverin keho muuttuu täysin hallitsemattoman ja toimimattoman "hirviön" kehoksi.
Tämä hirviömäisyys, joka ei ensi silmäyksellä näytä kuuluvan rave-kulttuuriin, voidaan nähdä sen konstitutiivisena elementtinä, elementtinä, joka tuo mukanaan arvaamattomuutta ja uutuutta, jonka kautta raveilla on aina mahdollisuus muuttua joksikin muuksi.
"Raven aikana kehon muutokset ovat mahdollisia, jotka ovat mahdottomia missään muussa ympäristössä.Täällä on mahdollisuus hirvittävään epidemiaan, uskomattoman voimakkaisiin virtauksiin, jotka muodostavat juurakon, joka puolestaan synnyttää pysäyttämättömän tartuntaprosessin. Se voi olla "ihmeellinen", "hirviömäinen" ja "nomadinen" kokemus epäjärjestyksestä."
- sanoo Fitzgerald.
- sanoo Fitzgerald.
Sanoinkuvaamaton
Vaikka Fitzgeraldin tutkimus, kuten kaikki aiemmatkin, perustuu analyysiin siitä, mitä päihteistä puhutaan, Valverden ja O'Malleyn artikkelikeskittyy johonkin sellaiseen, josta ei nyky-yhteiskunnissa yleisesti puhuta huumeiden läheisessä yhteydessä, nimittäin mielihyvään.
Teoksessa "Pleasure, Freedom and Drugs:The Uses of 'Pleasure' in Liberal Governance of Drug and Alcohol Consumption" tutkijat pyrkivät ymmärtämään, miten huumausaineita ja huumeiden käyttöä koskevan julkisen keskustelun diskursiivisia järjestelmiä säännellään ja muotoillaan uudelleen. Heidän pääteesinsä on, että nykypäivän poliittisesti merkityksellisissä keskusteluissa näistä aiheista mielihyvä ei ole lähes koskaan argumenttina, ja useimmiten siitä ei puhuta eikä sitä mainita lainkaan.
"Mielihyvän" kategorian poissulkemisella tai leimaamisella huumausaineiden käytöstä käytävässä keskustelussa on oma historiansa, ja se vaikuttaa edelleen merkittävästi siihen, miten ymmärrämme huumeita ja mitä niistä puhumme.
Vaikka Fitzgeraldin tutkimus, kuten kaikki aiemmatkin, perustuu analyysiin siitä, mitä päihteistä puhutaan, Valverden ja O'Malleyn artikkelikeskittyy johonkin sellaiseen, josta ei nyky-yhteiskunnissa yleisesti puhuta huumeiden läheisessä yhteydessä, nimittäin mielihyvään.
Teoksessa "Pleasure, Freedom and Drugs:The Uses of 'Pleasure' in Liberal Governance of Drug and Alcohol Consumption" tutkijat pyrkivät ymmärtämään, miten huumausaineita ja huumeiden käyttöä koskevan julkisen keskustelun diskursiivisia järjestelmiä säännellään ja muotoillaan uudelleen. Heidän pääteesinsä on, että nykypäivän poliittisesti merkityksellisissä keskusteluissa näistä aiheista mielihyvä ei ole lähes koskaan argumenttina, ja useimmiten siitä ei puhuta eikä sitä mainita lainkaan.
"Mielihyvän" kategorian poissulkemisella tai leimaamisella huumausaineiden käytöstä käytävässä keskustelussa on oma historiansa, ja se vaikuttaa edelleen merkittävästi siihen, miten ymmärrämme huumeita ja mitä niistä puhumme.
Valverde ja O'Malley osoittavat, että vaikka huumeita koskevat diskurssit ovat muuttuneet monissa yhteiskunnissa historian saatossa aina 1700-luvulta nykyaikaiseen "haittojen minimoinnin" lähestymistapaan, niissä on aina selitetty käyttöä muulla kuin sillä, mitä voidaan perinteisesti kutsua prosessista ja sen tuloksista saatavaksi nautinnoksi.
Esimerkiksi kovan alkoholin ja myöhemmin minkä tahansa alkoholin käyttöä 1700-luvulta 1800-luvun puoliväliin selitettiin sillä, että alemmat luokat olivat kuin eläimiä (pullon ääreen kääntyminen ei ollut yläluokassa ongelmallista) eivätkä kyenneet kunnolla hallitsemaan vaistoaan ja halujaan.
Myöhemmin alkoholismi liitettiin suurkaupungin yhä eristäytyneemmän elämäntavan ahdistavaan vaikutukseen, eli sitä pidettiin reaktiona ulkomaailman epäjärjestykseen, kriiseihin ja epäoikeudenmukaisuuksiin, jotka vain pahensivat ongelmia sen sijaan, että ne auttaisivat ratkaisemaan niitä lainkaan.
Huumeiden käyttö 1900-luvulla nähtiin ensin merkkinä jostakin sisäisestä patologiasta, sitten osoituksena epäsosiaalisesta elämäntavasta, sosiaalisen ympäristön kielteisestä vaikutuksesta, psykologisen tai kemiallisen riippuvuuden tuloksena, masennuksen lääkkeenä ja niin edelleen.
Jopa "haittojen minimoinnin" diskurssi, jolla on maine kaikkein edistyksellisimpänä, liittää huumeiden käytön mahdollisiin terveys- tai muihin riskeihin. Myös sitä ympäröivä tiedekeskeinen lähestymistapa tarkastelee kulutusta pelkästään pragmaattisin perustein.
- Lisääkö tupakointi luovuutta?
- Ja miten se vaikuttaa muistiin?
- Onko sienistä hyötyä psykologisten häiriöiden hoidossa?
Ja niin edelleen loputtomiin.
Valverde ja O'Malley päättelevät, että huumeidenkäytön ja nautinnon välinen yhteys on ollut vakavan ja jatkuvan ideologisen tukahduttamisen ja vaikenemisen kohteena. Heidän mukaansa syyllinen on nykyaikaisten liberaalien yhteiskuntien poliittinen logiikka, jossa mielihyvä on aina sidottu normaalin ja sallitun kategorioihin. Ne nautinnot, jotka liittyvät sosiaalisesti ja oikeudellisesti paheksuttuihin käytäntöihin, demonisoidaan ja leimataan väistämättä.
Huumeita ja alkoholia koskevissa valtiollisissa puheissa on tapana sivuuttaa nautinto kulutuksen motiivina ja tarjota sen sijaan näkemys kulutuksesta, joka liittyy pakkoon, kipuun ja patologiaan.
Väitetään, että ongelmallinen huumeidenkäyttö ei johdu mielihyvän etsimisestä, vaan esimerkiksi "tahdon orjuudesta", monissa nykyaikaisissa psykologisissa teorioissa käytösviettien aiheuttamista "käyttäytymisvieteistä" tai jostakin muusta ruumiillisesta, sosiaalisesta tai psykologisesta vikaantumisesta tai puutteesta, joka ajaa ihmiset "kohtuuttomiin tekoihin".
Siitä huolimatta he vaativat, että huumeista puhuttaessa on luovuttava ideologisesta sensuurista, jo pelkästään sen vuoksi, että sensuuri estää riittävän keskustelun.
Valverde ja O'Malley päättelevät, että huumeidenkäytön ja nautinnon välinen yhteys on ollut vakavan ja jatkuvan ideologisen tukahduttamisen ja vaikenemisen kohteena. Heidän mukaansa syyllinen on nykyaikaisten liberaalien yhteiskuntien poliittinen logiikka, jossa mielihyvä on aina sidottu normaalin ja sallitun kategorioihin. Ne nautinnot, jotka liittyvät sosiaalisesti ja oikeudellisesti paheksuttuihin käytäntöihin, demonisoidaan ja leimataan väistämättä.
Huumeita ja alkoholia koskevissa valtiollisissa puheissa on tapana sivuuttaa nautinto kulutuksen motiivina ja tarjota sen sijaan näkemys kulutuksesta, joka liittyy pakkoon, kipuun ja patologiaan.
Väitetään, että ongelmallinen huumeidenkäyttö ei johdu mielihyvän etsimisestä, vaan esimerkiksi "tahdon orjuudesta", monissa nykyaikaisissa psykologisissa teorioissa käytösviettien aiheuttamista "käyttäytymisvieteistä" tai jostakin muusta ruumiillisesta, sosiaalisesta tai psykologisesta vikaantumisesta tai puutteesta, joka ajaa ihmiset "kohtuuttomiin tekoihin".
Siitä huolimatta he vaativat, että huumeista puhuttaessa on luovuttava ideologisesta sensuurista, jo pelkästään sen vuoksi, että sensuuri estää riittävän keskustelun.